yhdistelmästä
Alli on syntynyt 23.1.2005. Lonkat A, kyynärät 0, polvet 0, silmät terveet (ei muutoksia, 30.9.2007), prcd-PRA B, kantaja (Laboklin geenitesti), luonnetesti +172p (Tuulos 27.10.2007, osa-alueet: +1 +1 +3 +2 +1 +3 +1 +3 laukausvarma). Alli koiranetissä.
Tahvo on syntynyt 4.2.2004. Lonkat A, kyynärät 0, polvet 0, silmät terveet (ei muutoksia, viimeksi tark.10.7.2007), prcd-PRA a, terve (molemmilla vanhemmilla geenitestin tulos A, terve), hammaspuutos: p3, suorittanut poropaimennuskokeen hyväksytysti Narkauksessa 2006. Tahvo koiranetissä, Tahvon omat kotisivut.
Pentueen sukutaulu koiranetissä
Sain ystävältäni Vuokolta jalostuslainaan hänen narttunsa Allin. Alli on minullekin tuttu koira, ensimmäistä kertaa näin sen jo Eidalunin pentulaatikossa sisarustensa kanssa. Sen jälkeen olen seurannut Allin elämää niin Vuokon tarinoissa kuin yhteisillä lenkeillä, agilitytreeneissä ja muissa puuhissa. Pian Allin ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen mielessäni alkoi itää ajatus Allin jalostuslainasta, olihan siitä kasvanut kaunis ja minua luonteeltaan kovasti miellyttävä nuori neiti. Lisäksi Alli oli suvultaan sopiva morsian Tahvolle, ja Tahvosta minä halusin pennut. Tahvo on oman narttuni Taigan yhdeksästä lapsesta se minua kaikkein eniten miellyttävä, komea ja hienoluonteinen koiraherra. Lopulta uskaltauduin tiedustelemaan Vuokon mielipidettä Allin pennuttamisesta, ja Allin 2-vuotissynttäreiden tienoolla sovittiin jalostuslainasta. Syksyllä 2007 Alli käytettiin terveystutkimuksissa ja luonnetestissä, ja kaikki näytti vihreää valoa pentusuunnitelmille.
Oli vain yksi mutta: Tahvo oli juuri vähän aiemmin astunut toisen nartun, Puhuripeikon Pohjan Piikan. En oikein pitänyt ajatuksesta tehdä kohtuullisen nuorella uroksella kahta pentuetta melko lyhyen ajan sisään. Kun Eidaluniin syntyi Piikan ja Tahvon liitosta vain kolme potraa poikaa eikä narttuja laisinkaan, ja Tahvon omistaja Sanna vakuutteli, että Tahvolle ei enempää morsmaikkuja tule ainakaan ennen ukkovuosia, päätin toteuttaa kauan hautuneen unelmani. Alli on rotutyypillinen, pienikokoinen narttu, jolla ei ole mitään merkittäviä rakentellisia virheitä. Allin kaunis pää ja hieno takaosa korvaavat hyvin Tahvon pahimmat ulkoiset virheet, eli hieman ahtaat takaliikkeet ja turhan kevyen alaleuan.
Alli astutettiin joulukuussa 2007, mutta valitettavasti pentue jäi sillä kertaa yritykseksi. Poropaimennuskoekin jäi väliin, kun innokkaasti odottelimme Allin mahaa kasvavaksi - huonolla menestyksellä. Alli on tarkoitus astuttaa uudestaan seuraavasta juoksusta, jota odotellaan syksylle 2008.
Luonteeltaan Alli on räväkkä, iloinen, vauhdikas narttu, joten Tahvon rauhallinen ja itsevarma luonne toivottavasti tasapainottaa pentuetta. Kumpikin koira on kotioloissa rauhallinen ja "huomaamaton" varpaanlämmittäjä ja sohvanvaltaaja, ihmistä kohtaan nöyrä seuralainen. Harrastuksissa Allilla riittää virtaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Tahvo taas agility- tai tokokentälläkin on rauhallisempi ja tuntuu ajattelevan, että ehtii sitä vähemmälläkin hopulla perille. Alli elää nuorenparin ainoana koirana ja harrastaa emäntänsä kanssa raunioita, hakua ja on käynyt myös pari agilitykurssia. Kesäisin Alli retkeilee perheen purjeveneellä ja osoittaa sielläkin suurta sopeutuvaisuutta tilanteisiin. Alli on muita koiria kohtaan kohtuullisen sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen tuttujen koirien kanssa, olivatpa ne sitten pentuja, vanhuksia tai mitä vaan siltä väliltä. Vieraat samanikäiset nartut eivät oikein ole Allin mieleen, mutta kunhan marssijärjestyksestä sovitaan, kelpuuttaa Alli seuraansa nekin. Allin paimennustaipumusta on testattu lampailla kesällä 2006. Alli osoitti selvää kiinnostusta ja suurta intoa paimentamiseen.
Tahvo on rauhallinen ja vähän äijämäinen herrasmies, jolle nartut ja pennut ovat kovasti mieleen. Toisten urostenkin kanssa Tahvo tulee hyvin toimeen, vaikka ei annakaan kenenkään hyppiä nenilleen. Tahvo on niitä koiria, joita useimmat muut koirat luontaisesti kunnioittavat ja antavat sille tilaa ja ihailua. Tahvo ei muille uroksillekaan rähise, eikä se ikinä aloita tappelua. Tahvon elämään vauhtia tuo sen "pikkuveli" Jäynä (Sagaberran Yökulkija), kohta kaksivuotias vilkas menijä. Tahvo harrastelee emäntänsä kanssa kotitarpeiksi tottista ja on käynyt myös agilitykurssilla. Tahvo suhtautuu elämään yleensä hyvin rennosti. Tahvo on hyvin itsenäinen ja tietyllä tapaa herkkäkin koira, joka tekee siitä vähän haastavan motivoitavan harrastuksiin. Tahvon paimennustaipumusta testattiin vuonna 2006 porokoirakerhon järjestämässä poropaimennuskokeessa Narkauksen poroaidalla. Tahvo suoritti testin reippaasti, vauhdikkaasti ja ongelmitta.
Pentuja odotetaan loppusyksystä 2008. Pentueesta kiinnostunut voivat ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse tai puhelimella. Vastaan mielelläni kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin ja kerron enemmän yhdistelmästä. Molemmat koirat asuvat Helsingissä, jossa ne on myös mahdollista tavata. Etsin myös yhteistyökykyistä ja harrastavaa kotia sijoitusnartulle.
Pennun hinta on 700e, josta palautan 10% (70e) kun koira on käytetty Pevisa-tarkastuksessa alle 3-vuotiaana. Pentu luovutetaan eläinlääkärin tarkistamana ja tunnistusmerkittynä (mikrosiru), ja sillä on tietysti rekisteripaperit mukana. Lisäksi mukaan tulee hoito-ohjeita ym. pentupakettia, avuksi yhteisen taipaleenne alkuun. Maksan myös pennunostajan ensimmäisen vuoden jäsenmaksun Paimensukuisen Lapinkoiran seuraan. Minulle saa soittaa milloin vaan, askarrutti mieltä sitten iso tai pieni asia, tai ihan vain kuulumisia kertoillaksenne. Toivon, että saan olla osana kasvattieni elämää aina vanhuuteen asti. Kuulumisia saa lähettää vaikka viikoittain sähköpostilla tai kerran vuodessa postikortilla. Kasvateilleni järjestän ainakin muutaman kerran pentuetapaamisen, jonne toivoisin mahdollisimman monen pääsevän viettämään yhdessä mukavaa päivää koiramaisen puuhailun parissa. Aiempina vuosina olemme mm. tutustuneet pelastuskoiratoimintaan, lampaiden paimennukseen ja kotikoiran aktivointiin.
Näyttely Valkeala 3.3.2007
Tuomarina Hannu Talvi:
"Ruskea merkein. Keskikokoa kookkaampi, jo hieman pitkärunkoisen vaikutelman antava. Aavistuksen kapeapäinen. Luisu lantio, hyvät eturaajat. Takaraajat kovin kintereistään ahtaat, liike sipsuttavaa. Turkki ei aivan parhaimmillaan. Normaali luonne ja liike." AVO H
16.7.06 Näyttely Tuomarinkartano
Tuomarina Antti Aarnio:
"Vaalealla sävyttynyt musta vaalennoksin. Suurikokoinen, hieman pitkähkö. Yleisvaikutelma hyvä. Oikeamuotoinen pää. Jäntevä, hieman laskeva selkälinja. Raajoissa riittävä luusto ja kulmaukset. Korkeakaarinen häntä. Riittävä turkki. Liikkuu hyvin, luonne oikea." AVO H
19-20.3.05
Katselmus, Tuomarinkartano
Tuomarina Lasse Tuominen.
"Luonne oikea. Karvapeite hyvä. Raajat ja runko erinomaiset. Kaunis pää. Kokonaisvaikutelma erinomainen." JUN PUN (punainen nauha, laatuarvostelun ns. "ykköspalkinto")
Katselmus 21.-22.4.2007, Tuomarinkartano
Tuomarina Piritta Hynninen.
"Erittäin hyvän tyyppinen. Kauniit mittasuhteet. Riittävä luusto. Hyvä pää ja ilme. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin sivulta, hieman ahtaasti edestakaisin. Erinomainen luonne. Esitetään hyvin." AVO1 PUN, 4.sija
21.-22.4.2007
Tuomarina Piritta Hynninen
"Erinomainen tyyppi, hyvät mittasuhteet, hyvät kulmaukset, kaunis pää ja ilme. Hyvä turkki. Liikkuu eritäin hyvin, hyvä luonne."
AVO1 PUN